tiistai 17. syyskuuta 2013

Hyvärakenteinen lehmä

Maalaisjärjelläkin ajateltuna hyvärakenteinen lehmä on tietysti tuottava lehmä. Hyvärakenteista lehmää ei jouduta poistamaan karjasta rakenteen vuoksi. Hyvärakenteinen lehmä pystyy käyttämään rehun tehokkaasti. Hyvärakenteinen lehmä on huomaamaton. Hyvärakenteinen lehmä on määrätietoisen jalostuksen tulos. Tulos, johon jokainen karjanomistaja omassa karjassaan pyrkii.

Hyvärakenteinen lehmä on tasapainoisen ja kauniin näköinen eläin, jota sietää kyllä esitellä muillekkin. Yhtenä osatekijänä lehmän ulkonäön "paremmuuteen" verrattaessa eläimiä keskenään on luustonlaatu. Kuivaluustoinen eläin on siro ja omaa yleensä aina hyvän lypsytyypin. Helpoiten luustonlaadun pystyy määrittelemään eläimen jaloista, tönkköjalkainen lehmä harvoin omaa hyvää lypsytyyppiä. Toinen lehmän tärkeimmistä rakenneominaisuuksista on utarerakenne. Takapainoista (tai varsinkaan etupainoista!) utaretta jossa vetimet harottavat joka ilmansuuntaan ja maahan matkaa on ruhtinaalliset viisi cm, on enemmän kuin inhottava lypsää.

 Omasta mielestäni tärkein piirre tuottavan eläimen rakenteessa on sen soveltuvuus lypsylehmäksi. Lehmän lypsytyyppiin vaikuttavat jo edellä mainittu luustonlaatu, sekä rungon syvyys ja - tilavuus. Syvärunkoinen lehmä on tehokas rehunkäyttäjä, jolloin myös edellytykset tehokkaaseen maidontuotantoon ovat hyvät ja rehusta saatavat ravintoaineet jäävät tarkasti lehmän omaan käyttöön. Rungon tilavuus taas sen sijaan on tärkeä ominaispiirre jo lehmän hyvinvoinninkin vuoksi; tarpeeksi tilavaan runkoon mahtuvat sydän ja keuhkotkin kunnolla.

Jalkarakenteeseen palatakseni totean että tässäkin asiassa hyvät jalat ovat monen osatekijän summa: hyvä kinner, hyvät jalka-asennot, vuohinen sekä sorkkakulma. Hyvä kinner ei ole liian kiverä eikä liian suora, optimaalinen kinner on yleensä helppo tunnistaa vaikkei lehmiä paljoa tuntisikaan. Liian suora kinner vaikeuttaa eläimen liikkumista jonkin verran lyhentäen askelta, kun taas liian kiverä kinner rasittaa erityisen paljon lonkkia eläimen liikkuessa.

Kuvan lehmällä on optimaalinen kinner.
Lehmillä enää harvemmin tapaa ventoa vuohista, matalaa sorkkakulmaa sen sijaan kylläkin. Matala tai korkea sorkkakulma kuluttaa sorkkaa väärin, minkä takia eläin saattaa kipeytyä jaloista herkemmin mikäli niitä ei hoideta tietyin väliajoin. Optimaalisen sorkkakulman omaava eläin kuluttaa sorkan tasaisesti jolloin se ei kasva liian pitkäksi yhtä nopeasti kuin matalan sorkkakulman omaavalla eläimellä. Pystyt "pukinkaviot" ovat tuttuja varsinkin hevosihmisille, sillä ne rasittavat niveliä ja saavat eläimen liikkumaan väärin. Jalka-asennot ovat yleensä vain ulkonäöllisiä haittoja, joskin pahasti länkisäärinen lehmä saattaa rasittaa niveliä väärin joutuessaan pyöräyttämään jalkaa sisäänpäin liikkuessaan. Pihtikinttuiset lehmät ovat huomattavasti yleisimpiä, ja näitäkin esiintyy yleensä vanhempien, jo jalkaongelmista kärsivien eläinten keskuudessa.

Utarerakenteen tärkeimpiä seikkoja ovat kiinnitykset, utarekudoksen laatu sekä vedinten paksuus, pituus ja sijainti. Utareen kiinnityksiä ovat etukiinnitys, takakiinnitys sekä keskiside. Melko yleisiä poiston syitä ovatkin vanhojen lehmien keskuudessa kiinnityksien repsahtaminen, takakiinnityksen pettäessä utareesta tulee takapainoinen, etukiinnityksen pettäessä se laahaa maata ja keskiside onkin se viimeinen niitti kun lypsimiäkään  ei tahdo enää saada paikoilleen. Tällaisen utareen omaavaa pommia ei useinkaan karjassa enää kauaa pidetä, ja jälkeläistenkin kanssa kannattaa olla tarkkana, räjähtävä utare on melko vaikeasti suvusta kitkettävissä oleva ongelma.

Repsahtanut utare

Utarekudoksen laatu on toinen vaikeasti parannettava ongelma, mikäli sitä suvussa on. Huonolaatuinen utarekudos, myös tunnettu nimellä rasvasäkki, on utare jossa on liian vähän maitorauhasia verrattuna rasvan määrään. Tällainen utare on vielä lypsämisen jälkeenkin kova ja pallomainen, kun taas hyvälaatuinen utarekudos on tyhjetessään pehmeä ja näyttää lypsyn jälkeen selkeästi tyhjältä. Huono utarekudoksen laatu saattaa joissan tapauksissa johtua myös ensikko- tai hiehoiän ylilihavuudesta, mikä onkin Suomessa sisäruokintakauden vuoksi melkoinen ongelma. Utarekudoksen laatu vaikuttaa myös lehmän utareterveyteen, ja on siksi tavoiteltava ominaisuus nautajalostuksessa. Vedinten pituus ja paksuus sen sijaan ovat helposti jalostettavissa olevia piirteitä, jotka osaltaan joko helpottavat tai vaikeuttavat lypsämisen onnistumista. Lypsykoneen kiinnittäminen lyhyisiin vetimiin on haastellisempaa kuin pitkiin, ja liian ohuiden vetimien takia lypsykone saattaa vetää navettailmaa putkistoon. Vedinten sijainti on myöskin tärkeä piirre, sillä liian lähekkäin tai liian kaukana toisistaan sijaitsevat vetimet hankaloittavat sekä lypsykoneen laittoa että paikallaan pysymistä.

Hyvin sijoittuneet takavetimet.

Lehmän poikimisen helppouteen vaikuttaa lantion tilavuus ja - kulma, sillä laskevalantioisen eläimen poikiminen tapahtuu ns. "ylämäkeen", ja saattaa tällöin olla huomattavasti vaikeampi kuin normaalilantioisen, varsinkin vasikan ollessa suurikokoinen.

4 kommenttia:

  1. Vau, kiitos artikkelista! Tässä oli noin 47 termiä, joita en tuntenut; osan pystyy arvaamaan, vaikka ehkä toisaalta arvaakin väärin... Mutta muuten todella selkeä kirjoitus ja hyvät kuvat. Tätä voin opiskella syksyn pimeinä iltoina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen liiallista termistön käyttöä, olen tainnut jo tottua siihen liiaksi :D Vaikka toisaalta tästäkin tekstistä olisi tullut melko lailla pitempi jos olisin vielä jokaisen terminkin alkanut selittämään, eli taitaa mennä taas sanakirjan päivittelyn puolelle :)
      Kiitos palautteesta, mukavaa että edes joku jaksaa lukea ja kommentoida näin ahkerasti!

      Poista
  2. Kiitos hyvästä tekstistä,oli helppo lukea!

    VastaaPoista