Suruakin välillä

Itikka alkoi eilen käyttäytymään oudosti, seisoskeli häntä ylhäällä ja huojui puolelta toiselle. Kaikki kyllä tiesivät miten tässä käy, Itikka loi vasikkansa. Laskettu aika olisi ollut vasta joulukuun lopulla, eihän 2 kuukautta etuajassa syntyvä jälkikasvu voi millään pysyä hengissä kun keuhkotkaan eivät ole vielä tarpeeksi kehittyneet. Tänä aamuna se oli sitten pykännyt ensin sonnivasikan ja aamunavetan aikaan isä oli kiskonut vielä toisenkin vasikan ulos, lehmisen. Sonnilla oli napanuora katkennut omituisesti ihan juuresta ilman minkäänlaista tynkääkään, lieneekö se sitten ollut syynä että poikiminen käynnistyi jo nyt. Isänä näillä olisi ollut VH Maine, ei toki harmita kun yksi parhaimpien joukkoon lukeutuvista lehmistä tekee kuolleet sekakaksoset. Ensikkokausi emällä oli aivan mahtava, ja se herui parhaimmillaan yli 60 kiloon päivässäkin. Tästä toisesta kaudesta taitaakin nyt tulla melko pettymys, lehmä ei kerennyt olla ummessakaan kovin kauaa eikä sillä vielä ollut utarettakaan yhtään. Elämä on julmaa.