lauantai 21. joulukuuta 2013

Evitakin poiki ennen joulua

Ei saatu jouluaattovasikkaa tällekkään vuodelle :( Olipa yllätys etä justiinsa nyt kun navetassa on lomittaja niin Evita oli yöllä punnertanut maailmaan aivan valtavan lehmävasikan. Kolmas poikiminen ja kolmas lehminen, hyvä Evita! Navettaan mennessä oli pikkuinen shokki kun samaa näköä Keimon kanssa löytyy aika paljon, ja kävelin ensin Keimon ketan ohi ja huikkasin terkut ohimennen, kävelin ruokintapöydälle ja toisessa ketassa oli aivan saman näköinen vasikka! Joutu peruuttamaan takasi ja varmistamaan näkikö oikein :D Isokokoinen neiti oli yön aikana käynyt kääntämässä vesihanat auki ja levittelemässä ämpäreitä ympäri käytäviä. Pikku kämmi sattui myös siinä kun katsoin vain äkkiä ja oletin tottakai vasikan olevan sonni kun oli niin isokokoinen ja menin sitten siinä täyttelemään lappua "Kaapolle". Nimi vaihtuikin Kalinkaksi kun vasikan oikea sukupuoli paljastui. Isänä jättiläisellä oli Offie.

Hyvin alkanut joululomakin tulee kulutettua melko varmasti navetalla, uusi jalostussuunnitelma uudelle listalle pitäisi keretä tehdä ja listata kaikki tarkistettavat ja siemennettävät. Kiirettä pukkaa vaan millompa ei!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti