torstai 19. joulukuuta 2013

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Joten annetaan pikseleiden laulaa vaikka verbaalinenkin riimeily varmasti luonnistuisi!


Kun piha näyttää tuolta niin lähtee kyllä viimeisetkin halut lähteä juoksuttamaan vasikkaa narun päässä ulos... Hyvä kun itse pysyy pystyssä.


Ensimmäisenä navettaan mennessä tarkistetaan aina kalenteri. 4. päivä piti aloittaa Herbiinan syöttäminen koska odotettuun poikimispäivään oli silloin tasan kaksi viikkoa.


Seuraavaksi tarkastelun kohteena on poikimislista, katsotaan seuraavat umpeenlaitettavat ja poikivat, kirjataan ylös syntyneet vasikat ja lisätään uudet, tiineiksi tarkistetut eläimet listalle.


Tuossa ko. lista vähän selkeämmästä kuvakulmasta. Ensimmäisessä sarakkeessa on lehmän nimi ja korvanumero, mikäli kyseessä on hieho eli ensimmäistä kertaa poikiva niin nimen edessä on punainen pystyviiva, kuten Jännityksellä ja Jannilla näkyy olevankin kuvassa. Toisessa sarakkeessa on vasikan isän tiedot, sonnin nimi ja kantakirjanumero. Kolmannessa sarakkeessa on päivä jolloin eläimen odotetaan poikivan, vihreällä katkoviivalla on erotettu kuukaudet tulkinnan helpottamiseksi. Viimeisessä sarakkeessa on ensin umpeenlaittamispvm ja sen jälkeen syötön aloittamispäivä.


Sitten ns. "vasikkakansio" auki ja kortteja selailemaan, tulee aina hyvä mieli kahtella näitä nimikortteja kun itse tietää jokaisen nimen tarinan ja tunnistaisi niistä jokaisen vaikka unissaan. Kuvassa näkyy kansion kansi, numerot ovat rotukoodeja joka on kullekkin rodulle oma.


Keikari, 499. karjassamme syntynyt vasikka.


Ja sitte kansion vaihto! Siemennyskorttikansion ensimmäinen lehtinen on jotakuinkin tämän näköinen, tälle vihreällä sivulle seminologit kirjaavat ylös siemennetyt eläimet, päivämäärän, siementäjän sekä tottakai hinnan eroteltuna käyntimaksuun, annoshintaan ja mahdollisiin tarkistuksiin.


Jaffa oli siemennetty kaksi kertaa Payssli ET nimisellä sonnilla, nyt ootellaan sitte sitä brown swissi vasikkaa! :)


Ja tältä näyttää siemennyskortti. Jokaista poikimista kohden on varattu vain neljä ruutua eli 4 siemennystä/vasikka. Joillakin menee siemennysten määrä reilustikin yli ja kortit täyttyy sauhuten, sitä varten myös tyhjiä kortteja pitää olla kansiossa.


..... :D yritä siinä sitten jotain tehdä kun joku linssilude tunkee kokoajan eteen.


Kettojen putsaus oliki mun tehtävä. Tuli aika nopiasti huomattua ettei tuosta lantatalikosta ollu ku enemmä harmia tuosa hommasa ja piti käyvä tonkiin se oikia talikko jostaki hämähäkin seittejä täynä olevasta pimiästä loukosta nii joha alako homma luistaan!


Ja ylpeänä esittelen, puhdas vasikkaketta!


Jahvuliki poseeras niiiiin nätisti. Kuten kuvasta huomaa niin yhdennäköisyyttä jerseyhyn on melko paljon, tämä on nyt siemennetty brown swissillä että saa nähä miten käy.

Seuraavaan postaukseen on tulossa ainakin kuvat Keikarista ja Kaislasta kunhan saan muokattua niitä vähän :)

4 kommenttia:

  1. Tiesitkö että länkiparressa lehmä ei ikinä kykene nukkumaan syvää unta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut asiasta mutta en ole kerennyt vielä varmistamaan asiaa, annyyminä netissä kommentoivia en koe luotettaviksi tietolähteiksi.

      Poista
  2. Kaipa se sen tietää, tietää näköjänsä lehmistä melko paljon. Ja voihan jokainen mielessään kuvitella, miltä tuntuisi viettää talvi päästään kiinni seinässä. Mutta kunhan pääsee itse emännöimään...

    Tämä olikin tosi mielenkiintoinen postaus, just tällasta lisää!

    Ketta oli taas uusi sana ja tuo ketan pohjamateriaali vaikuttaa kiinnostavalta. Se on varmaan jotain muovia? Mistähän tuollaisia levyjä saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuosaan jo osittain vastasinkin edelliseen kommenttiin ja itseasiassa mun suurimpia intohimoja jalostuksen rinnalla ovat lehmien sielunelämään ja hyvinvointiin perehtyminen. Emännäksi päästessäni onkin tulossa suuria muutoksia!

      Ketan pohja on paksua muoviritilää, virallista nimikettä en tiedä. Muistaakseni ihan agrimarketista tuota on aikanaan hommattu.

      Poista