tiistai 16. heinäkuuta 2013

Lomitusta taas vaihteeksi :)

Jos joku ei vielä tiennyt niin olen siis nyt toista kesää maatalouslomittajana kesätöissä, mitään koulutusta mulla ei tähän ole ja siksi lomitankin vain pätevän lomittajan kanssa. Tulipas nyt taas huomattua töissä ollessa pari epäkohtaa joihin varsinkin tilanomistajien kannattaisi kiinnittää huomiota lomittajan saapuessa tilalle.

Ihan ensimmäiseksi, asiat saa todellakin selittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja tarkasti. Tällainen maalaistollukka kuin minäkin olen niin olisi hyvä jos todella tärkeitä asioita painotettaisiin ja muistutettaisiinkin, on inhottavaa saada isännältä tuimia katseita kun et olekaan juottanut vasikoita ensimmäisenä kun menet navettaan vaan laittanut ensin lehmät sisälle ja sitten vasta juottanut. Jos tämän kaltaiset asiat haittaavat niin niitä kannattaa erityisesti painottaa, näin ne jäävät lomittajallekkin paremmin muistiin.

Toinen asia mihin tulisi kiinnittää huomiota on se että eläimille tarvittavia ruokia on riittävästi ja koneet toimivat. Nimimerkillä on inhottavaa antaa toisen lomittajan odotuttaa itseään kun avantista loppuu polttoaine ja joudut jakamaan rehut hamsterilla. Ei näin.

Kolmas itseäni ärsyttävä asia on ohjeiden puute. Oletetaan että lomittaja ammattilaisena osaa asiansa, jutustellaan jonkin aikaa ja lähdetään. Siis mitä? Navettoja, eläimiä ja toimintatapoja on yhtä monta erilaista kuin on tilojakin, eikä tilanomistajien tulisi olettaa että lomittaja muistaisi enää miten kyseisessä paikassa asiat toimivat vaikka olisi siellä aikaisemminkin ollut. Mikäli ei ole aikaa kunnolliseen opastukseen, niin ainakin asiat voisi listata paperille josta ne voi tarvittaessa tarkistaa.

Kun asiat hoidetaan kuntoon ja lomittajaa opastetaan tarpeeksi niin lomitusaikakin sujuu jouhevasti, lomittajan tarkoitushan on palvella sekä karjanomistajaa että eläimiä.

2 kommenttia:

  1. Mä oon aivan samaa miältä! Melekeen saavat syyttää ittiänsä jos lomittajalla joku asia on unohtunu. Mutta voihan lomittajalla ittelläänki olla kynä ja paperia joukos ja kirjoottaa sitä mukaa, kun ohjeeta annetaan jos tilan isäntä ei oo viittiny itte laittaa listaa. :)
    Mä en oo ollu koskaan lomittajana, mutta kyllä näitä vastaavia tapauksia kuuloo liian useen. :/ Vähän tuastakaan syystä en oo lomittajana, kun ressaasin aivan kamalasti hypätä tilalta toiselle ja aina sais opetella uurestaan, jotta mites täälä asiat tehtiinkään. Tykkään ennemmi olla yhdellä tilalla karjanhoitajana, niinku tällä hetkellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On käynyt kyllä mielessä alkaa pitämään kynää ja paperia mukana että saa sitten itse kirjata tärkeät asiat ylös ettei tule unohdettua, tähän mennessä nyt on menty annetuilla ohjeilla ja välillä ihen päin mäntyhonkapetäjääkin. Kesätyöläisenä onneksi vain, mun pää ei kyllä myöskään kestäisi ympärivuotista lomitusurakkaa. :)

      Poista